kotikaupunkini skotlannissa on nimeltään peebles. asukkaita on noin 8000, eli reippaasti pienempi kuin riihimäki. koulussani on kuitenkin oppilaita 1400! koulu vaikuttaa mahtavalta, sillä siellä voi valita lukuaineiden lisäksi tanssia, draamaa, musiikkia ja ilmeisesti siellä on myös kaksoistutkinto-tyylinen mahdollisuus opiskella mm. lastenhoitoa, rakennusalaa ja parturi-kampaajaksi.
asun vanhassa kivisessä rivarissa(?), joka on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. koulu ja keskusta on molemmat pienen kävelymatkan päässä. hostsiskoni valmistui tulevasta koulustani viime keväänä, ja hän lupasi esitellä koulun ja kertoa miten kaikki toimii. kaupunkiin tulee myös 2 muuta vaihto-oppilasta, jotka tulen tapaamaan. hostmama on myös jutellut samalla tiellä asuvien kahden tytön kanssa (jotka ovat samalla luokka-asteella kanssani), joten minulla on valmiiksi jo muutama 'kaveri'.
nyt lähden syömään ja ulos. bye!
![]() |
| vanhaa kuvaa pukkaa ): |
♥: eliisa

Aattelitko sä ottaa jotain noista draamaa, tanssia, musaa tai tota kaksoistutkinto tyylistä hommaa? Saako vaihtarit edes?
VastaaPoistatoivottavasti saa! koulussa valitaan 4-5 ainetta, joita luoteaan koko vuoden ajan ja kokeet on vasta loppuvuonna. jos vaan saan, niin otan jotain noista!
Poista