viime viikolla saatiin taas paljon aikaseks. tiistaina olin annan kanssa eläintarhassa edinburghissa. pingviinit vei mun sydämen! nähtiin myös jättiläispandat ja muita eläimiä. meil oli kyl super hauskaa ja naurua riitti.
keskiviikkona oltiin shoppailemassa ja mukaan tarttui muutama vaatekappale. torstaina kävin viimeisen kerran töissä ja mun työkaveri olikin ostanu mulle kukkakimpun! olin ihan super otettu et mua oli muistettu kun kerran olin vikaa päivää. perjantaina käytiin hostvanhempien kanssa englannissa northumberland-nimisessä alueella. käytiin pariin kertaan merenrannalla, isoimmassa kirja-kirppiksella uk:ssa ja pienessä kylässä meren äärellä.
lauantaina ja sunnuntaina tehtiinkin kaikkea turistijuttuja edinburghissa tyttöjen kanssa. lauantaina oltiin turistibussi kierroksella ja käytiin mary king's close -nimisessä maanalaisessa kaupungissa, joka hylättiin noin 400 vuotta sitten, mutta avattiin 2003 turisteille. tosi mielenkiintoinen paikka, suosittelen käymään jos edinburghissa on! sunnuntaina kiivettiin yhden kukkulan päälle joka sijaitsee edinburghissa ja josta nähtiin koko edinburgh ja vielä kauemmaskin!
eilen sain mekkoni ball:ia (päättärit) varten. rakastuin siihen. kuvia tulee vasta sitten juhlan jälkeen. alotin myös eilen pakkaamaan tavaroita, joita on ihan hirveesti! oon oikeesti huolissani etten saa kaikkea mukaan ja että matkalaukut painaa liikaa tai joudun lähettää hirveesti paketteja kotiin. saas nähä.
tosiaan, viimeinen viikko menossa. nyt nautin viimesistä päivistä ennenkuin palaan suomeen. hei, ensviikolla nähdään!
♥: eliisa











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti